Etusivu Maastofinaali Uutiset Perinteitä vaalitaan Kuortaneella! Tervetuloa mukaan!
Perinteitä vaalitaan Kuortaneella! Tervetuloa mukaan! Tulosta

3. KUNTO-RITOLA JA 22. KUORTANEEN MAASTOFINAALI 15.-16.9.2012

Perinteiseen tapaan juostaan Kuortaneella syksyisen Kuortaneen Maastofinaali. Tällä kertaa kokoonnumme  järjestyksessään 22.kerran maastojuoksun merkeissä kuululle Aholankankaan maastoon.

Alun perinhän Maastofinaali laitettiin alulle v. 1991, kun suomalaiseen kestävyysjuoksuun tuotiin ns. juoksukoulusysteemi laajemmin. Kisamme myötä saatiin, hyvä osakilpailu maastojuoksun merkeissä, valtakunnalliseen Flying Finns -juoksusarjaan. Maastofinaali on siis ollut alusta asti Flying Finns-osakilpailu ja siksi olemme edelleen sen puolesta puhujia!

Silloin 1990-luvulla kehitelty juoksukoulutoiminta sisälsi kaikki olennaiset elementit joilla mitä tahansa lajia voisi kuvitella kehitettävän nykyäänkin eteenpäin, kunhan seurat ja juoksuväki siihen laajemmin taas sitoutuisivat. Se alkoi seuratason harjoitustoiminnasta, jota tuki monitasoinen kilpailutoiminta aivan oman piirin tasolla ja valtakunnalliset Flying Finns osakilpailut tarjosivat suurten kisojen tuntua nuorille juoksijan aluille aina keväästä syksyyn asti monine erilaisineen tapahtumineen. Tästä kentästä oli joka tasoisen juoksijan helpompi löytää se oma tavoitteensa ja paikkansa. Kokonaisuutta tuki myös hiukan myöhemmin käynnistetty Kestävyys 2000 projekti, jossa juoksutallitoiminta oli keskeisessä asemassa juoksutoiminnan kehittämiseseksi. Vilkas toiminta myös osaltaan loi kannustavan ilmapiirin jatkaa juoksuharrastuksensa parissa pitempään.

Osallistumisaktiivisuudesta päätellen systeemi oli onnistunut, sillä olihan se kuin laajempi versio nykyisestä lajikarnevaalisysteemistä, tosin saman lajiryhmän sisällä. Parhaimpina vuosina kokonaiskilpailuun osallistui yli 8.000 alle 19-vuotista juoksijaa (aikuiset kilpajuoksijat mukaan lukien reilut 10.000 rekisteröityä juoksijaa!) ja Maastofinaalinkin osallistujamäärät vakiintuivat 1200-1350 urheilijan osallistujamääriin. Voidaan hyvin sanoa että nuorisomassaa oli liikkeellä, sillä aina puhdas enemmistö osallistujista on ollut nuorisoa, mutta myös yleisissä sarjoissa riitti vielä laajemmin osallistujia kisoihin.

Kovassa kilpaurheilumaailmassa ei aina muisteta, että suurissa nuorison massatapahtumissa, kytee yllättävän usein se sisäinen kipinä, usein myös sijoilta se joku muu, joka poikii vuosien myötä esiin tulevia mestareita. Motivoijana aluksi on toiminut se, että on aina voinut ensi kerralla yrittää parantaa sijoitustaan suhteessa muihin. Tällainen tavoitteenasettelu on huomattavasti terveemmällä pohjalla, varsinkin nuorena, kuin se että jatkuvasti otetaan se kovin arvostelija eli kello mittaamaan jonkun hyvyyttä. Ajanotto kuuluu kyllä keskeisesti kestävyysjuoksuun, muttemme saa unohtaa olla käyttämättä hyväksemme enemmän itse jaloa kilpaa sijoituksista. Tiukka ennätyksiin tuijottaminen liian nuorena lyö ennemmin tai myöhemmin herkästi itseään päin kasvoja. Nuorena kun olisi ennen kaikkea luotava juoksemiseen vain sitä kipinää ja kuntopohjaa, jonka päälle, sitten kun urheilijalta itsestä puhkeaa se halu kokeilla rajojaan, on hyvä alkaa oikeasti harjoittelemaankin tavoitteen mukaisesti.

Asenteiden pehmenemisestä tässä ei silti ole kyse. Kyllä osallistumista kannustava ilmapiiri on kestävyysjuoksun eteenpäin viemisessä avainasemassa, jos tavoittelemme suomalaisten menestystä myös kansainvälisillä kilpakentillä jatkossa. Ihmisten luontainen kilpailuvietti kyllä pitää siitä huolen, että yrittäjiä tulee aina olemaan. Sitä enemmän on silti yrittäjiä mitä enemmän lajin pariin saadaan mukaan ihmisiä jo nuorisosarjoissa.

Keskeinen asia koko juoksu-urheilun kannalta olisi siis, että mahdollisimman moni ottaisi lajin elinikäiseksi harrastuksekseen. Tietysti omalla tasollaan ja elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla. Kokonaisuutta tukisi parhaiten se, että kilpailutoimintaa löytyy Suomessa jokaisella tasolla, niin kunto-, piiri-, kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Lopettavatko suomalaiset juoksijanalut silti turhan helposti juoksemisen sen tähden etteivät pärjää kisoissa jo nuoriso- tai juniorisarjoissa? Toki tämä suuri lopetusalttius juniorisarjoissa taitaa olla yhtä yleistä kaikissa urheilumuodoissa Suomen kaltaisessa ”menestyshullussa” maassa, jossa keskinkertaisuus urheilussa ei ole mitään?

Hyvin helposti lopettaneiden keskuudessa myös käy niin, että kunto päästetään romahtamaan ensin vuosikymmeneksi - kahdeksi liikkumattomuuden tähden vain lopuksi todetakseen, viimeistään joskus keski-ikäisenä, että meidän kaikkien sisällä kytee loppujen lopuksi pikku maratoonari eli kestävyysjuoksija! Tästähän todistaa tälläkin hetkellä Suomessa jylläävä maratonien juoksuvillitys, juuri näiden myöhäiskypsyneiden (lue keski-ikäisten) kuntojuoksijoiden joukossa. Mikä häpeä se muka olisi, että näinä n. 16-35 ikävuosina pitäisi yllä hyvää juoksukuntoa, välillä vaikka numerolappukin rinnassa?

Kestävyysjuoksulla on silti nyt tuhannen taalan paikka saada muutosta aikaan harrastajamääriinsäkin, missä yhteiskunnassa jatkuvasti myönteinen ilmapiiri kasvaa juoksuharrastusta kohtaan.

Eli, älkää nuoret juoksijanalut hyljätkö hyvää harrastusta suotta! Kokeilkaa rohkeasti omalla tasollanne rajojanne myös juoksussa, ennen kuntomaratoonariksi ryhtymistänne ? Toki elämä on valintoja täynnä, muttei juoksuharrastus ole silti pois mistään muusta elämänalueesta.


Sprinttiviestiin  kaveri- ja sekajoukkueet

Kuortaneen Maastofinaalissa jatkamme parilla uudistuksella, jotka kannustavat osaltaan myös yllä oleviin päämääriin. Sprinttiviestissä on mukana myös kaveri- ja sekajoukkueet. Aikaisemminhan olemme vain hyväksyneet mukaan seurasidonnaiset joukkueet mukaan tähän 2*3*1000m sprinttiviestiin. Nyt mukaan pääsevät kaikki halukkaat yhdistelmäparit. Eli viestin kaksi juoksijaa voivat edustaa eri seuraa tai he voivat myös olla eri sukupuoltakin! Näin vaikka pariskunnat voivat kokeilla viestiä yhdessä. Ainut ero normaaleihin seurajoukkueisiin nähden on se, että sarjat juostaan ulkopuolella kilpailun. Näiden joukkueiden sijoituksia ei siis myöskään oteta huomioon Maastofinaalin seurojen välisessä pistelaskussa. Mutta tärkeintä on mahdollistaa osallistuminen tavalla tai toisella tällaiseen erilaiseen viestitapahtumaan. Toivotamme erityisesti laajemminkin yleisen sarjan juoksijoita mukaan pariviestinä juostavaan sprinttiviestiin, joka palvelee jo hyvänä harjoituksena huvin kera kokonaisharjoittelua. Toki sitä ennen on lauantaina hyvä juosta miesten tai naisten Ritolat!

3.Kunto-Ritola

Jatkamme pari vuotta sitten uutuutena tapahtumaamme tuomaamme kuntokymppiä ja puolimaratonia. Nämä juoksut on nimetty Kunto-Ritolaksi. Kuten Maastofinaalissakin olemme vaalineet suurjuoksija Ville Ritolan muistoa yleisen sarjan Ritolalla, niin tämä enemmänkin terveys- ja kuntoliikuntatapahtuman näkökulmasta liikkeelle lähtevä Kunto-Ritola seuraa samoilla linjoilla. Samalla tämä on jatkumo jo entiselle Ritolanjuoksulle, jota juostiin aikanaan 25km pituisena Kuortaneen Urheiluopistolla.

Aloite Kunto-Ritolan järjestämisestä tuli Kuortaneen Urheiluopiston puolesta, jossa tapahtumasta toivottiin viime vuonna osaksi Kuortaneen Urheiluopiston 60-vuotisjuhlallisuutta. Samalla yhdistimme Kunto-Ritolan osaksi Maastofinaaliviikonloppua. Kunto-Ritolan matkoina ovat vaihto-ehtoisesti 10,5km tai ½-maraton. Koska tapahtuma on suunnattu erityisesti terveys- ja kuntoliikuntalähtöiseksi matkat on mahdollista juosta ilman ajanottoakin. Aikaakin toki otamme. Juoksureitti seuraa osin samoja Maastofinaalinkin käyttämiä reittejä, mutta pitempänä kierroksena. Maali on sama kuin maastofinaalissa.

3. Kunto-Ritola juostaan lauantaina klo 11:00. Eli juuri ennen varsinaisen Maastofinaalin alkamista.

Kunto-Ritolasta muodostuu näin myös Maastofinaaliin tulevien urheilijoiden huoltajille ja valmentajille oiva tapa ottaa osaa tapahtumaan myös itse juosten. Vetäjien esimerkki kun usein on se paras esimerkki seuratoiminnassa. Myös juoksuinnostuksen kasvattamisen kohdalla.

Valmennusluento lauantaina klo 19.

Maastofinaalin yhteydessä pidämme lauantai-iltana klo 19:00 valmennusluennon kestävyysjuoksun tiimoilta. Luennon järjestelyistä vastaa SUL:n kestävyysjuoksun kehittämisryhmä. Aiheina mm. nuorten kestävyysjuoksuharjoittelu ja yleinen kestävyysjuoksun kehittämiskeskustelu. Tilaisuuteen toivotaan runsasta osanottoa erityisesti seurojen vetäjistä ja huoltajista, kuten myös urheilijoista.

PM-maastokatsastus

Muistettakoon, että Maastofinaali toimii PM-maastokatsastuksena N19 ja M19 –sarjoissa, Joukkueeseen valitaan 1-2 parasta/sarja kilpailun tasosta riippuen, myös sarjat N/M17 otetaan huomioon. Tämän takia sarjat juostaankin yhteislähtöinä lauantaina. Miesten ja Naisten Ritoloista valitaan 1-2 parasta mikäli kilpailun taso riittävä. Toinen katsastustilaisuus pidetään myöhemmin syksyllä Pajulahdessa.

Toivotamme juoksuväen tervetulleeksi jälleen kerran Kuortaneen Maastofinaaliin 15.-16.9.2012!

Järjestelytoimikunnan jäsen
Reijo Koivisto
EPU ry:n kestävyysjuoksun kehittämisryhmän pj.

Viimeksi päivitetty 19.11.2011 18:51